Pages

Liveprinttailua sunnuntain ratoksi

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Ajattelin vinkata teillekin yhdestä hauskasta stailauskisasta, joka on parhaillaan käynnissä Instagramin puolella. Kyseessä on BEdesignin ja Prigi Oy:n yhteinen kampanja, jossa ihastuttava Lily kulho stailataan kuvaan Liveprint-sovelluksen avulla. Paras kuva palkitaan milläs muullakaan kuin Lily kulholla, joka houkuttaa ainakin minua sen verran etten malttanut olla osallistumatta! 

Homma toimii niin, että puhelimeen ladataan Liveprint-sovellus, jonka avulla otetaan kuva tästä kortista. Sovellus muuttaa kortin kolmiulotteiseksi Lily-kulhoksi, joka on kieltämättä aika siistiä! Valmis kuva postataan Instagramiin ja sitten odotellaan josko voitto napsuisi kotiin! Tarkemmat säännöt voi lukaista läpi vielä BEdesignin tai Prigin Facebook-sivuilta. 

Sanottakoon vielä, että bloggaajalla ei ole osuutta eikä arpaa tähän kampanjaan muuten, kuin että minusta tämä on aika hauska kilpailu ja sunnuntai päivän ratoksi itseltä tuo räpsiminen lähti ihan käsistä. Tuntui hassulta kun kuvaa katseli puhelimen ruudun kautta ja yritti siirtää kulhoa, niin käsiin ei tarttunutkaan mitään muuta kuin pieni paperilappu. Siinä tunsi itsensä vähän hölmöksi. Testatkaa niin tiedätte mistä minä puhun! Ai niin, minun kuvat löytyy täältä.









4 kommenttia:

  1. Hei, kalenteripyyhe ei ole vieläkään saapunut.

    VastaaPoista
  2. Hei, bongasin todella tutun näköisen parven Suomen kaunein koti-mainoksessa. :)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Pitää käydä katsomassa kuvasi :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä, pitää käydä kattoon osallistuisko. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin + osallistu arvontaan.

    VastaaPoista

Olisi mukavaa lukea teidän kommentteja. Jätä siis omasi tähän. Kiitos!