Pages

Done and done!

torstai 22. tammikuuta 2015

Vaikka meidän omat kylppäriunelmat eivät toteutuneet muuta kuin saunan osalta, minulla oli ilo suunnitella pienelle perheelle unelmien kylppäri. Mikä parasta, sain projektiin täysin vapaat kädet! Skandinaavista minimalismia lähdettiin tavoittelemaan, värimaailmana mustavalkoharmaa. Aivan kuin itselle suunnittelisi siis. Tämä oli ihan huippukiva projekti ja pääsin toteuttamaan visioita, joita omaankin kylppäriimme haluaisin toteuttaa. Nyt remontti on valmis ja tässä kuvia lopputuloksesta! Remontin toteutti Tmi Risto Tanninen, eli rakas isäpappani!

Asukkaat eivät olleet vielä edes ehtineet kotiutumaan ennen, kuin kutsuin itseni kuvaamaan. Tässä tehty pikastailaus omilla tavaroillani. Ikään kuin tämä olisi mun oma kylppäri...  I wish! 





Seinän palkissa kulkee putkia, sen kaveriksi tehtiin yhtä syvä hylly, joka kätkee sisälleen pytyn härpäkkeet ja vesiputket. Siihen jouduttiin kyllä tekemään luukku, jotta niihin päästään käsiksi, mikäli jotain ongelmaa joskus ilmenee. 

Meidän saunaremontin yhteydessä tutustuin Sarokkaan saunamateriaaleihin ja voin rehellisesti sanoa, etten enää muualle mene. Mukavaa, kun valikoimasta löytyy muutakin kuin mänty- ja tervaleppäpaneelia. En voi myöskään tarpeeksi ylistää Sarokkaalta saamaani palvelua. Pieksee isot rautakaupat kyllä kuusnolla! Sarokkaalla on myöskin laaja valikoima kylpyhuonekalusteiden suhteen. Tämän kylpyhuoneen kaikki tuotteet ja materiaalit mukaan lukematta kodinhoitohuoneen kalusteita ja hartsipinnoitetta ovat Sarokkaalta. Kodinhoitohuoneen kaapit löytyivät Kvikiltä ja hartsipinnoite Belle Artista. 




Saunaan valitsin materiaalit ja järjestyksen, mutta isäni sai suunnitella lauteet, sillä se on hän on siinä kyllä parempi kuin minä. Lauteiden alla, säleikön takana on saunan valaistus, jonka unohdin kuvata. Se näytti myös tosi hyvältä! Lauteet on samaa matskua kuin meillä, eli haapaa. Seinissä on haapapaneeli ja kaikki on käsitelty Tikkurilan Supi saunavahalla vaaleaksi. Kiukaana toimii Tulikiven Sumu. 



 Kodinhoitohuoneen kaapit ovat Kvikistä. Ne kätkevät sisäänsä muun muassa pyykkikoreja ja silityslaudan. Mustien kaappien alareunassa on upotetut ledit, joista saa lisävaloa pyykätessä.

Aiemmin tämä kylpyhuone koostui kolmesta huoneesta. Kodinhoitohuoneen ja kylpyhuoneen välissä oli umpinainen seinä ja ovi. Sitä me avarsimme jättämällä aukon avonaiseksi. Kylpyhuoneen ja saunan välissä taas oli tiiliseinä, jonka myöskin avarsimme ja laitoimme tilalle ikkunan. Tila tuntuu nyt huomattavasti isommalta ja aika paljon freesimältä kuin vanha!

Hauskaa tässä projektissa oli myös se, että toteutimme tämän yhteistyössä isäni kanssa. Minä suunnittelin ja isäni toteutti. Olen aina ihaillut isäni kädentaitoja ja täytyy sanoa, että taas on melko onnistunut lopputulos. Sekä asiakkaat että me olemme tyytyväisiä lopputulokseen, mutta mitä sanot sinä? Ja hei! Lyömätön isätytär duo tekee mielellään jatkossakin projekteja yhdessä, eli mikäli sinulla sattuu olemaan tiedossa joku kohde, niin mehän mielellämme toteutamme! 




BEdesignin Fan-jakkarat testissä

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Olen pohtinyt olkkariin uutta sohvapöytää, eikä sitä oikeaa ole tullut vielä vastaan. Pölkkyjen jälkeen haluaisin tilalle jotain kevyttä ja helposti siirreltävää. Sain testiin BEdesignin Fan-jakkarat ja nämä olisivatkin oikein oivallinen vaihtoehto pölkyille! Pidän Fan-jakkaroiden muunneltavuudesta ja monikäyttöisyydestä. Kotiuttaisin nämä enemmän kuin mielelläni meille! Arvostan näiden jakkaroiden kaltaisia huonekaluja, jotka soveltuvat moneen käyttötarkoitukseen. Meillä Fan-jakkara voisi toimia sohvapöytänä, jakkarana tai yöpöytänä. Tietysti myös sivupöytänä. Mikä parasta BEdesignin sisarukset ovat turkulaisia ja aivan ihania! Heitä olisi ilo tukea eikä ostoslistani suinkaan loppuisi pelkkiin jakkaroihin. Kyllä kotiuttaisin ilomielin myös tämän ja tämän





Nyt kävi kuitenkin niin, että haaveeni sohvapöydästä ja uudesta matosta joutuivat hetkeksi jäähylle. Syy tähän on pieni auton pahanen, joka vei minut konkurssiin. Korjaus maksoi about miljoona kertaa enemmän, mitä osasin odottaa ja nyt ollaankin sitten sormi suussa mistä siihen kääritään pennit. Kyllä siinä pieni itku pääsi, kun loppusumman kuulin. Tämä viikko oli muutenkin yhtä tunteiden vuoristorataa. Ollaan jännitetty ja eletty kauhun hetkiä, mutta suurimmaksi osaksi hymyilty. Töissä olen saanut viettää tämän viikon huippu seurassa ja olo on motivoituneempi kuin aikoihin! Päälimmäisenä mielessä on kuitenkin yksi pieni juttu, joka jaksaa hymyilyttää! Siitä lisää myöhemmin. 

Ps. Alimmassa kuvassa näkyy vielä muutama maalaamaton lista. Kylppärin oven ja parven reunan listat odottavat vielä inspiraatiota. Vapaaehtoiset maalarit saavat ilmoittautua! 

Kube

tiistai 13. tammikuuta 2015

Muutamissa kuvissa on jo vilahtanut meidän uusin valaisin, Kube. Olemme melko innoissamme tästä avomieheni kanssa. Kaikki sisustushankitani eivät välttämättä osu avomieheni makuhermoon, mutta tämä se osui ja upposi kertaiskulla! Minä juuri ja juuri saan edes koskea tuohon, koska hän on päättänyt sen olevan hänen. On se hauska mies! 

Tämä valaisin on kyllä kieltämättä meidän kämppään täydellinen! Betoni sopii materiaaliltaan loft asuntomme tyyliin ja käy yksiin meidän ison harmaan "betoniseinän" kanssa. Eihän tuo seinä mitään betonia ole, vaan saneerauslaastia, mutta ei anneta sen häiritä. Lisäksi pidän kuutiomaisesta muodosta. Voisin näin blondinakin päätellä, että siitä valaisin on nimesäkin saanut. 

Valaisin on suomalaista käsityötä ja sen on suunnitellut muotoilija Petri Seuri. Yksityiskohdat ovat viimisen päälle viilattuja ja betonin pintakin on silkkisen sileä, jota tekee mieli hipluutella. Minun silmää mielyttää myös terävät kulmat! Niiden onnistuminen ei varmastikaan ole itsestäänselvyys. Tämän kaltaiset yksityiskohdat tuovat minulle paljonkin lisäarvoa. Lisäksi jokainen valaisin on uniikki, sillä ne valmistetaan käsityönä. Kube-valaisimia on saatavilla myös seinä- ja kattovalaisimina, jopa eri väreissäkin, mutta tämä pöytävalaisin on oma suosikkini. 





Meillä ei oikeastaan tarvittaisi lisävaloa. Tämä valaisin on kuitenkin vaan niin kaunis, että sitä on ilo pitää esillä ja siirrellä paikasta toiseen. Silloin kun valaisin on päällä, se antaa kauniin epäsuoran valon. Ehdoton plussa myös todella onnistuneesta pakkaussuunnittelusta! Olen säästänyt tuon laatikonkin ja tykkään pitää sitäkin esillä. 


Lisää Kubesta voi lukea Kuben nettisivuilta. Valaisimia voi joko tilata Petriltä suoraan tai sisustusliike Aveliasta tai Kotilaiturista. Täältä nousee ainakin iso peukku!

Postaus toteutettu yhteistyössä Kuben / Petri Seurin kanssa. 

Hyvästit matolle!

maanantai 12. tammikuuta 2015

Heitin perjantaina hyvästit Pandora-matolle ja nyt sillä on jo uusi koti. Edelleen pohdiskelen, että mikä matto (tai oikeastaan mikä niistä matoista, johon budjetti venyy) sopisi tuohon parhaiten. Pölkkyjen tilalle olen myös mietiskellyt kunnollista sohvapöytää, sillä keväällä pölkyt pääsevät taas terassille. 

Olkkari on kyllä aika freesi ilmankin mattoa, mutta akustiikan kannalta se olisi kuitenkin hyvä olla. En tykkää, että kotona kaikuu. Lisäksi matto jotenkin rajasi tuon tilan vähän paremmin ja tietysti suojaa lattiaa naarmuilta. Kunnes uusi matto löytyy, ollaan kuitenkin ilman. Vähän olen tätä mattoa katsellut sillä silmällä. Nyt olisi sopivasti vähän alekuponkiakin Ellokselle. 




Tänään on muuten jännä päivä. Meillä aloittaa kaksi uutta tyyppiä töissä. Kiitos kaikille hakemuksensa lähettäneille! Hyviä ehdokkaita oli monta. 

Feeling inspired

lauantai 10. tammikuuta 2015

Täällä ollaan inspiraation vallassa! Minulla on paraikaa työn alla on joka tytön unelma, walk-in vaatehuone ja vielä ihanille tyypeille! Pää on täyttynyt ideoista Pinterestiä skrollaillessa. Haluaisin toteuttaa kaikki vastaan tulevat ideat, mutta todellisuudessa ehkä 3 % näistä voidaan toteuttaa. Käynnissä on siis melkoinen luonnostelu-, mittailu- ja pohtimisprosessi. 

Olen melko innoissani, mutta samalla melko kateellinen! Tässä muutama potentiaalinen inspiraatiokuva projektin tiimoilta. 


Tilassa, jota suunnittelen on myös vino katto molemmin puolin huonetta ja keskeltä huone on korkeampi. Mataliin osioihin tulee pitkät vaatetangot. Pidän tuosta mustasta tangosta, joka kiinnitetään kattoon mustalla köydellä. Toiselle puolelle huonetta tangon yläpuolelle tulisi myös hylly. Maxi- ja juhlamekot eivät mahdu matalaan tilaan, joten niille kävisi tuollainen pystynaulakko. Sen voisi tehdä DIY meinigillä putkesta. Bauhaussista voisi löytyä sopivat kiinnikkeetkin.

kuvat 1 / 2 / 3 / 4 


Suunnitelmassani pyrin hyödyntämään mahdollisimman paljon asukkailla jo ennestään olevia huonekaluja. Valmiina löytyy muun muassa Ikean Expedit hyllyjä, jotka käytetään myöskin hyödyksi. Inspiroiduin näiden kuvien kauniista stailauksista. Asukkaiden toiveena onkin saada kaikki pukeutumiseen liittyvä kauniisti esille, joten tästä otan vähän mallia.

kuvat 5 / 6 



Tilasta löytyy myös vanha vaatekaappi, josta on otettu jo ovet pois. Siitäkin tulee varmasti hyvä, kun tavarat asettelee kuvan tavoin nätisti. 

kuva 7

Valoa vihreälle

tiistai 6. tammikuuta 2015

Hieman hymähdin, kun tajusin kirjoittaneeni otsikoksi "valoa vihreälle" ja liittäneeni samaan postaukseen keskellä yötä otetut kuvat. Noh ehkä keväämmällä sitten vähän valoisempia kuvia taas. Anyway, asiaan! Sain valita joululahjaksi yhden vähän arvokkaamman lahjan ja toivoin Kekkilän vihervaloa. Tykkään tuon valaisimen ulkomuodosta tosi paljon ja suunnittelin käyttäväni sitä työvalaisimenakin. Yleensä nimittäin levitän projektini tuohon keittiön saarekkeelle. Valaisin on tuohon kuin tehty! Mitoiltaan se menee yksiin saarekkeen kanssa ja sitä varten on pistokekkin melkeinpä oikeassa kohtaa. 

Violetit UV lamput saivat koko kämpän jostain syystä näyttämään ihan sairaan väriseltä ja tuntui siltä, kuin olisi juonut pari viinilasia liikaa. Vaihdoin näiden tilalle siis ihan tavalliset lamput ja nyt on parempi olla. Tuossa lampun alla tulee varmasti olemaan vaihtuva näyttely kasveista ja yrteistä työkaluihin. Nyt yritän pelastaa kuolemaa tekevän kaktuksen. Se lienee paleltunut tai jotain... Valaisimen ylimääräiset johdot piilotin Lundian System laatikkoon jonka sain myöskin joululahjaksi itseltäni. 





Viime vuonna siskoni sai lahjaksi Nämä Designs leikkuulaudan ja ihastuin siihen täysin! Tänä vuonna sellainen löyty minunkin lahjakasasta. Olen onnellinen! Huomasin muuten, etten aikoihin ole bloggaillut meidän keittiöstä. Pitäisiköhän ryhdistäytyä tämän asian suhteen?

Vielä voi muuten laittaa työhakemuksia tulemaan! Uusi Lundialainen valitaan tämän viikon aikana, eli ole nopea!





HELP WANTED!

lauantai 3. tammikuuta 2015

Uuden vuoden myötä työkuvioni heittivät täysin häränpyllyä. Muutamaan otteeseen täällä blogin puolellakin on kyselty, että mitä teen työkseni. Sehän ei ole mikään salaisuus, mutta tähän asti olen päättänyt pitää sen omana tietonani. Nokkelat lukijat ovat varmaan jo sen hoksanneetkin, mutta nyt se selviää sitten muillekkin.

Viimeiset puolitoista vuotta olen työskennellyt Lundian myymälässä Raision Kuninkojan Kotikeskuksessa suunnittelun ja myynnin parissa. Nyt oma toimenkuvani muuttuu hieman ja työtehtävät lisääntyvät. Kuten otsikostakin voi päätellä, myymäläämme haetaan parhaillaan ahkeraa, aktiivista, myyntihenkistä, valloittavaa, oma-aloitteista, jalat alta pyyhkäisevää osa-aikaista työntekijää. Toivon löytäväni työtoverin, jolla on myyntihommat hallussa, työmoraali kohdillaan, kiinnostusta sisustusta ja Lundiaa kohtaan ja ennen kaikkea hänen tulisi olla valloittava persoona! Töitä olisi luultavasti 1-2 vuoroa viikossa, mahdollisesti enemmänkin. Työtehtäviin kuuluu pääasiassa asiakaspalvelu, myynti, suunnittelu, tarjousten ja tilausten teko, myymälän kunnossapito, kuorman purku ja Jutan viihdyttäminen hiljaisina aikoina. Mikäli työ suomalaisen designin ja klassikkotuotteiden parissa kiinnostaa ja uskot olevasi hakemamme henkilö, otan hakemuksia vastaan! Toivon saavani ison kasan hakemuksia ja ansioikkaita cv:itä asap osoitteeseen jutta.tanninen@lundia.fi. Hyvä on, kysymyksiäkin saa esittää. Älä aikaile hakemuksesi kanssa hetkeäkään, sillä työt alkaisivat jo 12.1.2015. Mahdollisuuksien mukaan jo aikaisemminkin. Työt alkaa siis välittömästi sopivan henkilön löydyttyä. 

Kokemuksesta voin kertoa, että on ollut mielenkiintoista seurata kuinka ihmisten mielikuvat ovat muuttuneet perinteisestä ysikytluvun mäntyhyllystä huomattavasti freesimpään suuntaan. Tästä voimme kiittää onnistunutta markkinointia ja uudelleen brändäystä, jonka eteen on nähty todella paljon vaivaa. Lundian tuotteita on ilo myydä ja niiden takana on helppo seistä! Lundialla on aivan mahtavia tyyppejä töissä ja kaikkien ehdotuksia ja ideoita kuunnellaan! Tässä vielä loppuun muutama kuva kesältä myymälästämme. Haluaisitko kenties sinä työskennellä täällä?