Pages

ennen / jälkeen vol. 2

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Ensinnäkin, kiitos kaikista kommenteista mitä kirjoittelitte ennen / jälkeen vol. 1-postaukseen. Kiva saada positiivista palautetta muutoksesta, jonka eteen on tehty paljon töitä! Nyt ennen / jälkeen-sarja saa jatkoa, nimittäin vuorossa on meidän yläkerran/parven muutos.

Huomattavin ero on tietenkin noissa kaapin ovissa ja parven kaiteessa, joka blokkasi ennen kaiken valon. Vieläkään ei olla ymmärretty tuon ritiläkaiteen idologiaa, sillä kaapissa odotti nuo alkuperäiset kaiteet, jotka me kunnostimme. Alunperin ne ovat olleet harmaat, mutta jossain vaiheessa ne oli maalattu laseja myöten valkoisiksi. Mustina ne istuu tähän kokonaisuuteen mielestämme vähän paremmin. Vaatekaappiin laitoimme uuden muunneltavan rungon ja neljän metrin leveydeltä peililiukuovia, jotka heijastavat valoa ja luovat tilantuntua. Seinät tasoitettiin ja maalattiin puhtaan valkoisiksi. Vanhan oksennuksen värisen muovimaton päälle asennettiin villainen kokolattiamatto akustisista syistä. Ollaan oltu tähänkin valintaan todella tyytyväisiä! Kokolattiamatto makkarissa on ihan luksusta! Meistä kumpikaan ei ole aamuihmisiä. Ei sitten millään! Aamulla vällyjen välistä kömpiminen ei tunnu ihan yhtä kamalalta kun jalkojen alla on lämmin ja pehmeä matto.

Illat alkaa hämärtymään yhä aiemmin, joten parvella kuvaaminen alkaa olla jo melko haastavaa. Tänne kun ei muutenkaan juuri luonnonvalo osu. Mutta eiköhän pointti silti välity näistäkin kuvista. Ennen-kuvat on tälläkin kertaa Oikotien asuntoilmoituksesta. Vieläkö olette sitä mieltä, että remontti kannatti?







Details

torstai 25. syyskuuta 2014

Olipas muuten mukavaa pitkästä aikaa olla oikeasti vapaalla! Mulla oli kolme vapaapäivää putkeen ja se oli luksusta! Ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen osui vapaa, jolloin sai oikeasti vain olla, raapia napaa ja poltella kynttilöitä. Arki on taas kuitenkin alkanut ja seuraava kuukausi on buukattu jo täyteen. Mietin joskus, että kenellä on niin paljon ohjelmaa, että tarvitsee kalenterin muistaakseen mihin pitää mennä ja millon? Noh, nyt ymmärrän! Pää lahoaa päivä päivältä enemmän ja muistettavaa on niin paljon, ettei meinaa kalenteriin edes mahtua. Kavereidenkin kanssa tapaaminen pitää nykyään sopia melkein kuukaus etukäteen. 

Noh, anyway... Tuli vapaalla siivottuakin ja järjestin tavaroita ja asetelmia taas uuteen uskoon. Keittiössä karsin tavaraa kaappeihin ja jätin vain tarpeelliset arkiesineet esille. Meidän liesituuletin on vähän yläkaappeja syvempi, joka ärsytti alkuun. Nyt olen ottanut sen hyötykäyttöön ja tajunnut, että sen päälle voi laittaa jotain kevyitä koristeita tai mausteita. Oikeastaan se on ihan hauska ja tavarat näyttää vaihteeksi kivalta mustaa taustaa vasten.  



Tänä vuonna kävin Design Marketissa ihan asiakkaan roolissa. Ostettavaa oli vaikka mitä, mutta mulla oli aika tiukka budjetti. En kuitenkaan voinut vastustaa tuota Ikikorua, joka majailee tuolla korurasiassa. Se on todella kaunis! 



Syksy on muuten ihan parasta aikaa kun saa taas poltella kynttilöitä! Niistä tulee aina jotenkin hyvä fiilis. Sellanen, että voi hyvin mielin käpertyä peiton alle ja tuijottaa telkkaria nollat taulussa! Jokos teillä palaa kynttilät?

ennen / jälkeen vol. 1

tiistai 23. syyskuuta 2014

Nyt kun ollaan saatu portaiden kaidekkin paikoilleen, niin teki mieli verrata melkein valmista remonttia lähtötilanteeseen. Vielähän täällä riittäisi tekemistä. Muutama lista repsottaa tai puuttuu kokonaan, mutta muuten alkaa olla valmista.

En tajunnut itse ottaa kunnon kuvia lähtötilanteesta. Sillon tuntui paljon tärkeämmältä hävittää tuo parven säleikkö sekä muoviset haitariovet. Alakerrasta ensimmäisenä purettiin tuo eteisen pömpeli ja keittiö. Vasta siinä vaiheessa tuli mieleen ottaa kuvia, mutta nekin otin puhelimella. Käytämpä tässä siis Oikotiellä asuntoilmoituksessa olleita kuvia, joista koko homma alkoi.

Mitään tarvetta muuttamiselle ei ollut. Olimme juuri saaneet edellisen asunnon remontoitua, mutta molempia kuitenkin hieman pänni kuitenkin kerrostaloasuminen. Asuntoomme kuului kun yläkerran naapuri kävi helpottamassa oloaan vessassa, seinänaapurin keskustelut, liikenteen hölinä ja joka kerta kun joku avasi rappumme alaoven. Tylsähkön työpäivän ratoksi selasin siis huvikseni asuntoilmoituksia ja törmäsin tähän nuhjuiseen loft asuntoon, jossa näin kuitenkin suurta potentiaalia. En itseasiassa edes haluisi ostaa vimotten päälle remontoitua asuntoa, koska yleensä niissä on aina jokin juttu joka ärsyttää. Haluan päästä toteuttamaan itseäni ja tehdä kodistä meidän näköisen. Tämä pikkuruinen asunto antoi siihen mahdollisuuden.

Esittelen teille nyt alakerran muutoksen kylpyhuonetta lukuun ottamatta. Remontti on tehty melko pienellä budjetilla, mutta ero on silti melkoinen! Vai mitä olette mieltä? Kannattiko?












Kiukkua ja inspiraatiota

perjantai 19. syyskuuta 2014

Meillä on ollut kylpyhuoneen kanssa tuijotuskilpailu. Mä tuijotan ja se vastaa nuhjuisella olemuksellaan. Styleroom remppahaasteen voiton myötä, meillä oli suunnitelmissa freesata kylppäri pienellä budjetilla. Meillä itseasiassa olikin jo hyvät suunnitelmat, millä saisimme kulahtaneen ilmeen kertaheitolla freesattua tähän päivään. Suunnitelmissa oli nimittäin hartsipinnoite, jonka olisimme laittaneet vanhojen laattojen päälle. Emme valitettavasti saaneet tähän kuitenkaan lupaa taloyhtiöltä. Laattojen päälle ei saada laittaa mitään. Ainoa vaihtoehto olisi ollut purkaa seinät ja lattia kokonaan, levyttää uudelleen, laittaa asianmukainen vesieristys ja sitten olisimme saaneet tehdä melkeimpä mitä vain. Tässä vaiheessa ei puhuta enää pienen budjetin remontista, joten hävisimme tämän erän. Eipä auttanut muu kuin painaa leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

En ole ihan vielä päässyt yli ärtymyksestä, mutta nyt suunnitellaan silmät kiiluen uutta saunaa! Tämäkään ei itseasiassa ole lainkaan huono vaihtoehto, sillä saunomme melkein joka ilta tuossa pikku kopperossamme. Jotkut pitää varmaan hulluna, että sitä ihan vapaaehtoisesti ängetään itsemme pieneen kuumaan koppiin ja hikoillaan itsemme näännyksiin. 

En ole varma olenko koskaan nähnyt pienempää saunaa kuin tuo meidän 140 x 130 cm koppi, josta kulmaan sijoiteltu ovikin nappaa vielä palasen pois neliöistä. Siitä me aiomme kuitenkin taikoa kahdelle ihmiselle sopivan pakopaikan. Lauteiden sijoitteluun tila ei anna vaihtoehtoja, mutta paneeli- ja laudevaihtoehtoja on nykyään tosi paljon! 

Tässä pari esimerkkiä tämän vuoden asuntomessuilta, jotka mielyttävät silmää. Molemmissa on omat puolensa. Tykkään tuosta harmaan sävyisestä saunasta kovasti ja toisessa tykkään mustiin paneeleihin yhdistetyistä vaaleista lauteista. Ei muuten ollenkaan haittaisi tuo Tulikiven kiuaskaan! Se olisi oikein tervetullut saunomaan meidän kanssa.

Onko muuten jotain hyviä vinkkejä pienen saunan kiukaaksi?









Edistystä

maanantai 15. syyskuuta 2014

Huhhuh! Kiirettä on pitänyt ruudun tällä puolen. Torstaina lähdin kohti Helsinkiä siskoni luo ja lauantaina kierrettiin Habitare. Sillä välin meidän kotonakin on ehtinyt tapahtua. Helsingin reissuni aikana meille oli ilmestynyt portaiden kaide, jota olemme koko kesän odottaneet. 

Kaide on aiheuttanut mulle kyllä päänsärkyä useaan otteeseen, sillä emme olisi halunneet portaikkoon kaidetta ollenkaan. Rakennusmääräykset sen kuitenkin vaativat, joten se oli pakko laittaa. Alla olevien kaappien vuoksi mikä tahansa kaide ei sopinutkaan. Lasikaide olisi ollut toki huomaamaton, mutta emme halunneet vierekkäin kahta erilaista lasikaidetta. Näinpä päädyimme mustaan pinnakaiteeseen, joka sopii kuitenkin parvenkin kaiteiden kanssa. Tuossa se nyt on ja pysyy! Aluksi vihasin koko ajatusta kaiteesta, nyt silmä on siihen jo tottunut. Mitäs mieltä te olette?






Tänään käytiin muuten ensimmäistä kertaa yhdessä katselemassa vähän matskuja ja ideoita. Kaikkea kivaa olisi kyllä tarjolla! Vielä kun osattaisiin päättää mitä tehdään nyt ja mitä säästetään myöhemmälle. Näillä näkymin sauna jäisi vähän vähemmälle huomiolle ja keskityttäisiin kylppärin puolelle.

Lundia System

lauantai 13. syyskuuta 2014

Luontevana jatkona edelliselle postaukselle ja suomalaista muotoilua kunnioittavalle haasteelle sain kunnian esitellä teille Lundian uutuustuotteet, Joanna Laajiston suunnittelemat System -laatikot!

Nämä käsintehdyt puiset kaunokaiset sopivat täydellisesti Lundia Classicin kanssa, mutta niitä voi pinota myös päälekkäin, jolloin niistä saa muodostettua hauskoja kuviollisia pinoja, sillä Systemeitä on kolmea eri kokoa ja väriä. Laatikkosarja on saanut inspiraationsa paperiarkkien mittasuhteista. Mitoituksensa ansiosta ne menevät kauniisti myös sisäkkäin.

Minä olen korvamerkannut nuo jo moneenkin tarkoitukseen! Kaiken näköisiä koreja ja kippoja meiltä jo löytyykin, joihin yleensä siivoan kämpässä lojuvat pikkutavarat. Näissä laatikoissa houkuttaa kuitenkin herkullisten värien lisäksi myös tuo kansi, jonka alta paljastuu maalaamatta jätetty kaunis puinen sisus. Minusta tämä on hauska yksityiskohta. Mun työkaluilla ja tarvikkeilla (jotka normaalisti lojuvat keittiön saarekkeella) olisi ainakin huutava tarve näille laatikoille mitoituksensa puolesta. Roinat sisään ja kansi kii! Out of sight, out of mind!





Systemit tulevat myyntiin piakkoin syksyn aikana, mutta niitä pääsee etukäteen ihastelemaan Habitaremessuilla 10-14.9.2014. Lundian osaston (7G41) on tänäkin vuonna suunnitellut itse Joanna Laajisto, joten odotukset ovat korkealla! 

Tässä vielä System -laatikoiden mitat:
System 1: leveys 205 mm, korkeus 100 mm, syvyys 145 mm 
System 2: leveys 290 mm, korkeus 150 mm, syvyys 205 mm
System 3: leveys 410 mm, korkeus 200 mm, syvyys 290 mm

Laatikoita on mahdollista ostaa erikseen tai pakettina, missä ovat kaikki kolme laatikkoa.



Tämä postaus on tehty blogiyhteistyönä Lundian kanssa.




Rakkautta suomalaista muotoilua kohtaan

maanantai 8. syyskuuta 2014

Suvi Valkoisesta Harmajasta pisti aluilleen suomalaista muotoilua kannattavan ja esiintuovan haasteen ja haastoi minutkin. Minulle tämä on hyvinkin ajankohtainen ja sydäntä lähellä oleva aihe. Moni teistä jo varmaan tietääkin, että olen itse muotoilija ja yrittäjän alku. Päätinkin käyttää tilaisuuden hyväksi ja soveltaa haastetta kirjoittamalla aloittelevan yrittäjän näkökulmasta.

Valmistuin muotoilijaksi keväällä 2013. Siitä asti olen miettinyt mitä tällä elämällä sitten tekisi. Oman alan töitä on melko heikosti tarjolla varsinkin Turun seudulla. Kokopäiväiseksi yrittäjäksi alkaminen on taas tuntunut ylitsepääsemättömän pelottavalta. Toisille yrittäminen taas tulee luonnostaan. Tähän mennessä olen valinnut kultaisen keskitien. Olen tehnyt omia juttuja palkkatöiden ohella, jotta mielenkiinto ja ammattitaito pysyisivät yllä. Ilokseni olen saanut huomata, että tuotteeni, joita olen hissukseen kotona kyhäillyt ovat herättäneet myös muiden mielenkiinnon. Mikään ei ole motivoivampaa kuin onnistumisen tunne! Tästä olen saanut paljon virtaa ja itseluottamusta.

Halu ja tahto kehittyä sekä panostaa omaan juttuun on nyt huipussaan! Olen kehitellyt omaa mallistoa, jonka tahtoisin jo markkinoille. Vastassa on silti yksi iso mörkö, raha. Toistaiseksi kaikki itseni sekä tuotteisiini kehittämiseen tarvittava raha ja aika on raavittu omasta selkänahastani, jossa ei tunnu olevan enää kovin paljoa raavittavaa. Usein sitä kuulee myös päiviteltävän design tuotteiden hintoja, ja myönnän syyllistyväni tähän joskus itsekkin. Ensimmäisiä ajatuksia saattavat olla "Mäkin osaisin suunnitella tollasen", "Tuon voisi hyvin tehdä itsekkin" ja "Mikä tossa oikein maksaa?". Harvoin ajatustyö menee kuitenkaan niin pitkälle, että ajateltaisiin kuinka paljon vaivaa sen eteen ollaan nähty. Tuote itsessään voi olla yksinkertainenkin, mutta sen suunnitteluun on todennäköisesti käytetty tuhottomasti aikaa, jotta ollaan löydetty oikea muoto, materiaali ja valmistaja. Eivätkä ideatkaan synny yhdessä yössä. Lisäksi pitäisi ottaa huomioon markkinointi, pakkaukset, postituskulut, palkat jne. Aika pieni prosentti jää suunnittelijan taskuun. Tästä aiheestahan voisi paasata loputtomiin, mutta säästän teidät siltä tällä kertaa. (Jos aihe kiinnostaa, suosittelen katsomaan Objectified dokumenttielokuvan.)

Suvi ehdotti osa-aikaisten yrittäjien veroprosentin keventämistä. Tuon luettuani olisin voinut halata Suvia niin kovaa, että hänellä olisi ollut vaikeuksia hengittää! Olen aivan samaa mieltä, että tämä saattaisi kannustaa lisää suomalaisia yrittäjiä. Ainakin minua! On muuten ihan älyttömän hienoa huomata, miten suomalaista muotoilua arvostetaan yhä enemmän. Moni bloggarikin on ottanut asiakseen tukea ja tuoda esiin suomalaista osaamista ja tämä on siis tosi hienoa! Erityisesti Modernisti Kodikkaan Kerttu on ansainnut tästä hyvästä syvän kumarruksen, hatun noston ja kiitoksen!

Hankaluuksista huolimatta, on ilahduttavaa nähdä sinnikkäitä yrittäjiä jotka uskovat omaan juttuunsa! Näistä esimerkkinä turkulaiset Saaja ja Olli sekä BeDesign! Vastaavista menestystarinoista saan itsekin motivaatiota, inspiraatiota ja uskoa mun omaan juttuun! Nyt kun olen jo melkein kasvanut aikuiseksi, tiedän että tämä on mun ala ja tässä olen hyvä. Pekka Hyysaloa lainaten, asenne ratkaisee aina! Aikaa riittää siihen mikä kiinnostaa ja ne rahan roposet kerätään kasaan vaikka väkisin. Musta ei tullut lääkäriä, lakinaista tai kauppatieteiden maisteria. Musta tuli muotoilija! Oman elämäni kultamitalisti.

Ja nyt... Hyvät naiset ja herrat, esittelen teille mun rakkaat lapseni, JUTAN by Jutta Tanninen malliston protot. Mallisto tulee tästä vielä kasvamaan, mutta tästä on hyvä aloittaa. Logon on muuten suunnitellut lahjakas ystäväni Sanni Vuori, jota olen hehkuttanut jo aikaisemminkin kylppäripostauksessa. Kyllä Suomessakin osataan!


Kuvassa aiemminkin blogissa vilahtaneet hiirimatto ja kirjekuorilakku. Lisäksi löytyy lasinalusia, rusettiheijastin ja leikkuulauta/tarjoilualusta nahkasilla kantokahvoilla.



Tämä haaste kiertää varmasti monta sisustusblogia, joten minäpä haastan White Trash Diseasen Natan! Ollos hyvä vain Nata! 







Tummia sävyjä yläkerrassa

perjantai 5. syyskuuta 2014

Syksyiset sävyt ovat saapuneet meidänkin yläkertaan. Tai no oikeastaan tavarat on vaan vaihtanut paikkaa ja kaapista on kaivettu ikivanha tummansininen torkkupeitto. Testasin myös tuota ennen senkin päällä ollutta julistetta ihan seinälle. Tähän hätään en löytänyt muuta kuin pinkkiä teippiä. Noin se ei tule jäämään, vaan julisteelle hankitaan kyllä kehykset ja toivottavasti joskus saataisiin se ripustettua seinälle asti. Viereen olen suunnitellut jotain pienempää taulua kaveriksi. Vaihtelun vuoksi otin Pirkka tuolin ajamaan yöpöydän virkaa.

Edelleen haaveilen tuonne sängyn päätyyn jotain, joka peittäisi tuon äärimmäisen ruman patterin. Ideoita on ollut monta, mutta yksikään ei ole vielä ollut toteuttamiskelpoinen. Juuri nyt haaveilen DIY meiningillä toteutettua kalanruotokuvioista päätyä. Tähänkin ongelmaan otan ehdotuksia vastaan.

Olen vähän suunnitellut siirtäväni työpisteenikin tuohon kaiteen eteen. Jalat löytyisi jo, mutta vielä tarvitsisin työtason. En oikein osaa päättää, minkä kokoisen haluaisin.




Mikä on trendikästä?

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Musta ovi blogi haastoi minutkin pohtimaan vähän sisustustrendejä. Alunperin tämä haaste on peräisin Modernisti Kodikas blogista ja nämä kaksi naista ovat kyllä jo kiteyttäneet ajatuksiani täydellisesti, mutta halusin nyt kertoa vielä miten itse reagoin trendeihin.

Oma tyylini on kautta aikain ollut aika mustavalkoinen, mutta edellisissä asunnoissa on yleensä ollut joku tehosteväri kaiken mustavalkoisuuden keskellä. Mun ongelma tuntuu olevan, että kyllästyn väreihin sekunnin sadasosassa. Viimeisin villitys oli pastellisävyt, joita meillä esiintyi lähinnä koristetyynyjen muodossa. Nyt nekin on on heitetty kaapin perälle ja tilalle on tullut harmaa sekä omaksi yllätyksekseni vihreä. Tällä hetkellä pinnalla onkin juuri harmaat sekä tummat murretut sävyt kuten tumma vihreä ja sininen. Myönnän, että olen aiemmin vihannut niin vihreää kuin sinistäkin.

Väreistä puheen ollen, olen yrittänyt pitää hankinnat sellaisina, että kyllästymispisteen saavuttettuaan ne olisi helposti vaihdettavissa eivätkä maksaisi paljoa. Eli suomeksi sanottuna trendivärit esiintyvät meillä muun muassa tyynynpäällisissä ja tauluissa. Minulle riittää muutenkin vain muutama väripilkku. Jostain syystä kaikki räikeä omassa kodissa häiritsee ja tekee jotenkin levottomaksi. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö ne toisten kodeissa näyttäisi hyvältä. Usein näyttääkin! Joskus jopa niin hyvältä, että hetken mielijohteesta päätän, että josko sitä itsekkin yrittäisi värittää vähän kotia. Saatan ostaa jonkin esineen ja todeta, ettei se ollutkaan mun juttu.

Värien sijaan olen huomannut omaksuvani paremmin aikaa kestävät trendit. Tykkään yhdistellä eri materiaaleja, joilla saa aikaan kerroksellisuutta. Vaikka väritys olisikin yksinkertainen, kokonaisuus voi silti olla mielenkiintoinen ja se voi sisältää paljonkin yksityiskohtia. Materiaaleista mulla on montakin suosikkia tälläkin hetkellä. Betoni, puu, messinki, kupari ja marmori kutkuttavat edelleen näköhermoja. Tosin vaalean marmorin sijaan muhunkin iskee nyt kovemmin musta marmori ja kuparin sijaan messinki. Mutta rakkaus kupariin tai vaaleaan marmoriin ei silti ole hälvennyt. Jokin aikaa sitten kirjoitinkin itseäni inspiroivista syksyn trendeistä täällä. Koska olin laiska ja kuva sopii aiheeseen, käytän yhden tuon postauksen kuvista vielä uudelleen.



Nousevaksi trendiksi ennustan nahkaa! Se on jo jonkin aikaa ollut oma suosikkimateriaalini, josta tulevan mallistonikin tuotteetkin on suurimmaksi osaksi tehty. Se on materiaali, joka vain kaunistuu ajan myötä. Tämä on piirre jota arvostan. Muovi sen sijaan on tippunut suosikkilistaltani jo jonkin aikaa sitten pois. Ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan jos sanon, että nyt kiinnostaa aidommat jutut? 


Seuraavaksi blogihitiksi ennustan Saanan ja Ollin Mum'sille suunnittelemaa Koko iäksi-mattoa. Muutamassa blogissa se onkin jo ehtinyt vilahtelemaan ja uskon, ettei suosio suinkaan lopu tähän. Saana ja Olli ovat muutenkin onnistuneet lyömään itsensä läpi Suomen markkinoilla ja ulkomaillakin. Näille kahdelle toivon jatkossakin kaikkea hyvää, onnea sekä menestystä! Kelpuuttaisin itsekin minkä tahansa tuotteen meille! Mattoakin olen meille jo kaavaillut. Se olisi nimensä mukaisesti juuri sellainen, joka kestää aikaa. Tässä kohtaa törmään taas bloggaajan dilemmaan. Uskaltaako sitä ostaa, koska kohta se on kaikilla?

Tulipa pitkä juttu, mutta toivottavasti joku jaksoi lukea. En enää laita haastetta eteenpäin, koska aika moni blogi on tähän jo haastettu. Sen sijaan vaadin kommenttikenttään ajatuksia aiheesta. Miten teidän kodeissa reagoidaan trendeihin ja mikä tulee olemaan lähitulevaisuuden nouseva trendi?

 

Kiitos!

tiistai 2. syyskuuta 2014

On pitänyt kiirettä viimeiset pari päivää, mutta fiilis on silti aivan mahtava! Eilen ratkesi Styleroomin remppahaasteen voittaja, se olin hyvänen aika minä ja meidän eteinen! Kiitos tuhannesti jokaiselle äänestäneelle! Lupasin, että jos voitto minun kohdalle osuu niin meillä alkaa kylppärissa pieni pintaremontti. En ole meinannut housuissani pysyä, mutta kun olen malttanut hetkeksi pysähtyä ajattelemaan, niin on se vaan tajuttoman hienoa, että te olette mahdollistaneet meidän rempan! KIITOS!


Kohta alkaa siis mitta viuhuumaan sekä Pinterest ja Styleroom laulamaan. Suunnitelmassa haluamme käyttää Sannin ideoita hyödyksi, vaikka laajentaminen ja saunan siirtäminen ei olekkaan budjetin puitteissa mahdollista. Pohja pysyy siis mitä todennäköisemmin samana. Katsotaan mitä kaikkea kivaa me vielä keksitään! Vähän itseäkin jännittää. Ideoita otetaan muuten jo nyt vastaan! Ja hei, olisin kiinnostunut lukemaan kylppärirempoista, joten voisitteko linkata jos olette itse aiheesta kirjoittaneet tai mieleen tulee muita inspiroivia kylppäreitä.