Pages

A little party never killed nobody!

maanantai 3. marraskuuta 2014

Tuosta otsikosta alkaa aina soimaan päässä tämä ja tästä biisistä tulee samantien mielenyhtymä The Great Gatsbyn pirskeisiin. Mua on jo kauan himottanut pitää meillä pienen pienet juhlat, kun ei olla tupareitakaan vielä vietetty. Olen vähän odotellut, että saataisiin kylppärikin kuntoon ennen tupareita, mutta aika kauan saa varmaan odotella, että sekin tulisi kuntoon. Sauna sen sijaan pitäisi valmistua tällä viikolla ja se on mitä mahtavin tekosyy järjestää pienet bileet. Aika pienet bailut onkin luvassa, sillä ajattelin kutsua meidän äidin ja isukin, kiitoksena saunaremontista.

Pinterestistä löytyi muutama sata inspiraatiokuva kattauksista ja koristeluista, joista aion vähän ammentaa ideoita. Koska meillä ei ole ruokapöytää, ajattelin väliaikaisesti tuoda työpöydän tuohon keskelle olkkaria ja pölkyt siihen jakkaroiksi. Tuoleja meillä on kyllä varastot pullollaan, mutta pölkyt sopisi mielestäni täydellisesti pimeään syys/talvi-iltaan.


Pöydälle suunnittelin pellavapöytäliinaa, kynttilöitä, jotain vihreää ja kivan kattauksen. Ainoa ongelma on, etten todellakaan ole mikään kokki! Josta tulikin mieleeni, että jos tiedätte jotain makoisia (helppoja ja nopeita) herkkuja, niin laittakaahan linkkiä tulemaan! Olisin ikuisesti kiitollinen.


Saas nähdä miltä mun suunnitelmat näyttää käytännössä. Aika pikaisella aikataululla pitäisi kaikki kerätä ja kyhätä kasaan. Remppakin on vielä kesken. Toivottavasti valmistuisi lauantaihin mennessä. Mutta fiilishän on tärkein ja tätä fiilistä lähdetään tavoittelemaan.




Loppuun vielä vähän remppauutisia. Saunassa on seinät ja katto nyt paikoillaan ja alkaa kuulkaa näyttämään jo melko hyvälle! Olen ottanut kuvia joka päivän päätteeksi, joten pian pääsette tekin näkemään remppakuvia. Instagramissa olenkin jo pari sneak peek kuvaa jakanut, koska en malta pysyä pöksyissäni.






 

2 kommenttia:

  1. Voi tuollainen kattaus kuulostaa just niin kivalta ja pirskeetkin hurjilta :)
    Rohkeasti vain kokeilemaan kokkailuja vaikka alkuun helpoilla ohjeilla. Vanhemmat antaa kyllä anteeksi vaikket onnistuiskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö kuulostakkin rajuilta kekkereiltä? Jotain on kiva järjestää, kun mun isä on täällä uurastanut saunan parissa. Ja vielä sunnuntaille osuu isänpäiväkin. :)

      Poista

Olisi mukavaa lukea teidän kommentteja. Jätä siis omasi tähän. Kiitos!