Pages

Kuokkavieras kummajainen

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Me vietimme juhannusta sisarusten ja siippojen kesken vanhempieni luona. Siitä tapahtumasta ei ole yhtäkään julkaisukelpoista kuvaa, sillä pyjamahousuista ei luovuttu paitsi saunan ajaksi. Juhannuksena lähipellollamme nähtiin kuitenkin kuokkavieras kummajainen, joka olikin juhannuksen jännittävin hetki (ellei kutkuttavan jännittäviä lauta- ja korttipelejä lasketa). 

Kävimme isäni kanssa pellolla sitä katselemassa ja pääsimme tätä otusta tosi lähelle. Isällä oli kiikarit ja minulla oli naftaliinista kaivettu isän kamera. Tämä otus näytti ihan peuran ja aasin risteytykseltä ja ehdinkin sen nimeämään jo Peuraasiksi. Otus oli kyllä todellinen luonnonoikku, jollaista ei ole aiemmin Suomen luonnossa nähty.

Myöhemmin selvisi, että se oli Zoolandiasta karannut Davidinhirvi, jota ei käsittääkseni elä luonnonvaraisena enää missään päin maailmaa. Kyseessä oli siis aikamoinen harvinaisuus, joita pääsee normaalisti näkemään ainoastaan tarhattuna. Ehkä hänellä oli kiima ja hän oli lähtenyt neitikaveria etsimään. Mahtaakohan hän tietää ettei lajitoveria taida metsistä löytyä? En tiedä onko häntä vielä saatu edes kiinni. Zoolandiasta on kerran aiemminkin (2012) karannut Davidinhirvi, mutta en tiedä onko tämä sama kaveri. 

Onkos kukaan muu nähnyt vastaavanlaista elukkaa koskaan?







8 kommenttia:

  1. Vau, aika veikeän näköinen kaveri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö? Se oli kova kaveri poseeraamaan :)

      Poista
    2. Olen nähnyt saman kaverin eilen iltapäivällä Rajalahdentiellä, ei tahtonut antaa ohitus lupaa. kuviakin on. I Selin

      Poista
    3. Me nähtiin tämä torstaina Paimiontien varressa. Tunnistitko Ismo heti mikä eläin oli kyseessä vai menikö googletteluksi? Me jouduttiin aika kauan pohtimaan.

      Poista
  2. Aikamoinen näky! Täytyisi kyllä muutamaan otteeseen räpytellä silmiä, jos noin komea kaveri tupsahtaisi pellonlaidalla vastaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se oli aika komea :) Peuran oon aiemmin nähnyt livenä läheltä, mutta toi oli kyllä jotain ihan uutta! Mun isä ei meinannut pöksyissään pysyä!

      Poista
  3. En tunnistanut. Yks Sauvolainen mettämies tunnisti.

    VastaaPoista
  4. Love that guy.. :'D

    VastaaPoista

Olisi mukavaa lukea teidän kommentteja. Jätä siis omasi tähän. Kiitos!